Konecranes Oyj:n hallitus päätti jatkaa henkilöstön osakesäästöohjelmaa

Stock exchange releases

KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.2.2024 klo 21.30

 

Konecranes Oyj:n hallitus päätti jatkaa henkilöstön osakesäästöohjelmaa

 

Konecranes Oyj on tarjonnut työntekijöilleen henkilöstön osakesäästöohjelman (”Ohjelma”) siitä asti, kun varsinainen yhtiökokous päätti sen käyttöönottamisesta vuonna 2012.

 

Konecranesin työntekijöiden osoittaman kiinnostuksen perusteella hallitus on päättänyt aloittaa uuden säästökauden, joka alkaa 1.7.2024 ja päättyy 30.6.2025. Kunkin osallistujan kuukausittaisen säästön määrä on enintään 5 prosenttia bruttopalkasta ja vähintään 50 euroa. Osallistuja saa maksutta yhden lisäosakkeen kutakin kahta hankittua säästöosaketta kohden. Lisäosakkeet annetaan osallistujalle, jos hän omistaa säästökauden aikana hankitut osakkeet määritellyn omistusjakson päättymiseen 16.2.2028 saakka, eikä hänen työsuhteensa pääty henkilöstä johtuvista syistä ennen tätä päivämäärää. Alkavan säästökauden kaikkien säästöjen kokonaismäärä voi olla enintään 8,5 miljoonaa euroa. Säästökauden 2024–2025 ehdot ovat muuttumattomat edellisistä säästökausista.

 

Työntekijät osallistuvat Ohjelmaan vuodeksi kerrallaan. Osakkeita hankitaan kertyneillä säästöillä markkinahintaan neljännesvuosittain pian Konecranesin osavuosikatsausten julkistamispäivien jälkeen lokakuusta 2024 alkaen. Ostetuille osakkeille alkavan säästökauden aikana maksetut osingot käytetään automaattisesti osakkeiden ostamiseen seuraavana osakkeiden ostopäivänä. Näillä osakkeilla on samat oikeudet lisäosakkeisiin.

 

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään maksuttomasta suunnatusta osakeannista, joka tarvitaan Ohjelman toteuttamiseksi.

 

 

KONECRANES OYJ

Kiira Fröberg

Sijoittajasuhdejohtaja

 

LISÄTIETOJA

Kiira Fröberg

Sijoittajasuhdejohtaja

puh. 020 427 2050

 

Konecranes on materiaalinkäsittelyalan globaaleja johtajia. Palvelemme laajaa asiakasjoukkoa useilla eri toimialoilla. Olemme kerta toisensa jälkeen määrittäneet alan parhaat käytännöt, jokapäiväisistä parannuksista isoihin läpimurtoihin kriittisillä hetkillä. Tiedämme, että voimme aina löytää turvallisemman, tuottavamman ja vastuullisemman tavan toimia. Siksi 16 500 työntekijäämme yli 50 maassa ovat ansainneet asiakkaiden luottamuksen, ja olemme päivittäin mukana nostamassa, käsittelemässä ja siirtämässä asioita, joita maailma tarvitsee. Vuonna 2022 konsernin liikevaihto oli 3,4 miljardia euroa. Konecranesin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä (tunnus: KCR).

 

JAKELU

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.konecranes.com