Konecranes on saanut tasavallan presidentin arvostetun kansainvälistymispalkinnon tunnustuksena vuosikymmeniä kestäneestä menestyksekkäästä kasvustaan ja laajentumisestaan Hyvinkäältä yli 50 maahan maailmanlaajuisesti.
Vuonna 1967 perustettu, vuosittain jaettava palkinto keskittyy muun muassa kilpailukykyyn, liiketoiminnan maantieteelliseen laajuuteen ja kannattavuuteen. Arvioinnissa käsitellään myös toiminnan vastuullisuutta, vaikutusta suomalaisen osaamisen ja työllisyyden kehittymiseen, investointeja Suomeen sekä suomalaisten innovaatioiden tunnettuuden lisäämistä. Ehdotuksen tasavallan presidentille tekivät Team Finland -verkoston toimijat, Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja ulkoministeriö.
Konecranesin seurue vastaanotti toimitusjohtaja Anders Svenssonin johdolla tänään palkinnon tasavallan presidentti Alexander Stubbilta.
"Olemme todella otettuja saadessamme tämän tunnustuksen, joka osuu samalle vuodelle, kun juhlimme 30-vuotista taivaltamme itsenäisenä yrityksenä. Tärkeä tekijä tälle pitkäikäisyydelle – juuremme Suomessa ulottuvat itse asiassa yli 100 vuoden taakse – on ollut kykymme kansainvälistyä menestyksekkäästi. Nykyään toimimme maailmanlaajuisesti ja työllistämme noin 16 700 henkilöä", sanoo Konecranesin toimitusjohtaja Anders Svensson.
"Laajentuessamme olemme asettaneet etusijalle läheisten asiakassuhteiden luomisen. Tämä on välttämätöntä, kun otetaan huomioon asiakkaiden toiminnan usein kriittinen luonne, materiaalinkäsittelyratkaisujemme pitkä käyttöikä ja kiireellinen tarve työskennellä yhdessä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Maailmanlaajuisen tuotantoverkostomme ja tuhansien työtekijöidemme myötä ymmärrämme myös, että meidän on edustettava niitä monikulttuurisia yhteisöjä, joissa toimimme. Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallistaminen ovat täysin keskeisiä periaatteita sille, että kykenemme jatkuvasti tarjoamaan maailmanluokan asiakas- ja työntekijäkokemuksen."
"Kun tarkastellaan kasvavaa poliittista epävarmuutta maailmanlaajuisesti – mikä on johtanut muun muassa protektionismin lisääntymiseen – uskomme, että läheiset yhteydet asiakkaisiimme ja yhteisöihin, joissa toimimme, palvelevat meitä jatkossakin hyvin. Konecranes voi hyödyntää globaalin yrityksen etuja tarjotakseen erinomaisia ratkaisuja materiaalinkäsittelyyn paikallisella tasolla. Alallamme on vain harvoja yrityksiä, jotka pystyvät samaan."
Vahva asiakaslähtöisyys sekä sitoutuminen liiketoiminnan kasvuun ja jatkuvaan kehittämiseen tekevät Konecranesista materiaalinkäsittelyalan johtajan. Tätä tukevat investoinnit digitalisaatioon ja teknologiaan sekä työmme materiaalivirtojen tehostamiseksi ratkaisuilla, jotka vähentävät hiilidioksidipäästöjä ja edistävät kiertotaloutta ja turvallisuutta.
Lisätietoja:
Konecranes Media Desk
[email protected]
Lisätietoja sijoittajille ja analyytikoille:
Kiira Fröberg, sijoittajasuhdejohtaja, Konecranes
Sähköposti: [email protected] tai puhelin: +358 20 427 2050
Tämä julkaisu on saatavilla sivustolla Konecranes.com.
Konecranes on materiaalinkäsittelyratkaisujen maailmanlaajuinen johtaja, joka palvelee laajaa useita eri aloja edustavaa asiakaskuntaa. Pysyttelemme jatkuvasti alan edelläkävijöinä, koska pyrimme aina toimimaan turvallisemmin, tuottavammin ja vastuullisemmin. Tässä olemme onnistuneet tekemällä parannuksia jokapäiväiseen toimintaamme ja saavuttamalla merkittäviä läpimurtoja juuri oikeilla hetkillä. Konecranesilla on noin 16 700 työntekijää yli 50 maassa. Kaiken tämän ansiosta asiakkaat voivat luottaa päivittäin siihen, että Konecranes nostaa, käsittelee ja siirtää maailman tarvitsemia asioita. Vuonna 2023 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 4,0 miljardia euroa. Konecranesin osakkeet on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR).