Konecranes-konsernin pääomamarkkinapäivä Düsseldorfissa 14–15.12.2017

Corporate press releases

Konecranes järjestää analyytikoille, institutionaalisille sijoittajille ja pankeille suunnatun pääomamarkkinapäivän Düsseldorfissa Saksassa 14–15.12.2017. Tapahtumassa Konecranes-konsernin ylin johto luo katsauksen yhtiön liiketoimintaan, kehitysprojekteihin sekä strategisiin fokusalueisiin. Esitykset pidetään 14.12., alkaen klo 12:30 Keski-Euroopan aikaa (CET). Osallistujilla on 15.12. mahdollisuus vierailla Konecranes-konsernin tehtaalla Wetterissä.

Toimitusjohtaja, Panu Routila

”Tavoitteemme on olla johtava teollisuus- ja satamateknologiayhtiö liiketoiminnoissamme. Strategiset fokusalueemme ovat edelleen seuraavien 2-3 vuoden ajan kasvu, kannattavuus, teknologia ja ihmiset. Vuonna 2018 integraatio jatkuu, mutta samalla kiihdytämme kasvutoimenpiteitä.

Tulosparannuksemme on ollut vahvaa vuonna 2017. Vuoden 2016 uudelleenjärjestelyt ja MHPS-yrityskauppaan liittyvät synergiaedut ovat tukeneet kannattavuuden paranemista odotetusti. Vuonna 2018 MHPS-yrityskauppaan liittyvien synergiaetujen tuloslaskelmavaikutuksen arvioidaan olevan 40-50 miljoonaa euroa ja nettokorkosäästöjen odotetaan olevan 12 miljoonaa euroa.Tavoitteenamme on edelleen saavuttaa 140 miljoonan euron vuositason kustannussynergiat MHPS-kauppaan liittyen vuoden 2019 loppuun mennessä.”

Webcast-lähetys ja esitysmateriaali

Webcast-lähetys ja tapahtuman englanninkielinen esitysmateriaali ovat nähtävissä Konecranes-konsernin internet-sivulla pääomamarkkinapäivän aikana osoitteessa http://www.konecranes.com/investors/CMD-2017. Tallennetut esitykset ovat nähtävillä Konecranes-konsernin internet-sivuilla tapahtuman jälkeen.

Pääomamarkkinapäivän 14.12. ohjelma (CET)

12:30 - 12:35 Miikka Kinnunen, Sijoittajasuhdejohtaja 
12:35 - 13:05 Panu Routila, Toimitusjohtaja Building the Next Generation Lifting Business
13:05 - 13:30 Teo Ottola, Finanssijohtaja Key Aspects in Finance
13:30 - 14:05 Mikko Uhari, Johtaja, Teollisuuslaitteet Taking Industrial Equipment to a New Level
  
14:05 - 14:35 Tauko / demosessio 
  
14:35 - 15:10 Mika Mahlberg, Johtaja, Satamaratkaisut Port Solutions - Set for Growth
15:10 - 15:50 Fabio Fiorino, Johtaja, Kunnossapito Service - Pivot to Growth
15:50 - 16:00 Johdatus demosessioon 
  
16:00 - 16:30 Tauko / demosessio  
  
16:30 - 16:45 Timo Leskinen, Henklöstöjohtaja People, Culture and Integration
16:45 - 17:15 Juha Pankakoski, Johtaja, Teknologiat Digital from the Core
  
17:15 - 17:30 Q&A, torstain ohjelma päättyy 

 
Pääomamarkkinapäivän 15.12.2017 ohjelma  koostuu vierailusta Konecranes-konsernin tehtaalle Wetterissä.


KONECRANES OYJ

Miikka Kinnunen
Sijoittajasuhdejohtaja


LISÄTIETOJA
Miikka Kinnunen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. +358 20 427 2050


Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille. Vuonna 2016 yrityksen (vertailukelpoisen yhdistetyn yhtiön) liikevaihto oli yhteensä 3 278 miljoonaa euroa. Konsernilla on 16 600 työntekijää ja 600 huoltopistettä 50 maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR).


JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.konecranes.com