Konecranes tarjoaa vuosittain lukuisia harjoittelupaikkoja eri alojen opiskelijoille. HR-harjoittelijamme Tia ja Wilma aloittivat meillä opintoihinsa kuuluvan työharjoittelun tammikuussa 2022. Harjoittelunsa loppupuolella he ovat koonneet ajatuksiaan kuluneesta keväästä ja harjoittelujaksosta.

Mikäli tehtävät henkilöstöhallinnon työtehtävien parissa kiinnostavat sinua, jatka lukemista!

 

Saavuimme jännityksensekaisin ja innokkain tuntein Konecranesin Hyvinkään toimiston Visitor Centerin tiloihin tammikuun ensimmäisenä maanantaina. Vastaanottohenkilökunta osasi jo odottaa meitä ja he olivat valmistelleet harjoittelun aikana tarvittavat kulkukortit ja muut luvat valmiiksi. Hetkisen odoteltuamme HR-koordinaattori Heli saapui ottamaan meidät vastaan ilolla ja lähdimme yhdessä kahvin kautta kohti Konecranesin "HR-siipeä". Heli esitteli meille suuria tiloja ja ensimmäisen päivän aikana kävimme läpi yleisiä asioita, joita harjoittelun aikana tulee tapahtumaan. Ensimmäisenä päivänä saimme myös kaikki työssä tarvittavat välineet, kuten tietokoneet.  

Ensimmäisten viikkojemme aikana teimme hyvin tiiviisti yhteistyötä Helin sekä rekrytoija Millan kanssa, jotka perehdyttivät meidät tulevan kevään työtehtäviimme ja tutustuttivat meitä syvemmälle henkilöstöjohtamisen ja rekrytoinnin maailmaan.  
 

Mitä kaikkea olemme sitten harjoittelumme aikana päässeet tekemään? 

Jo harjoittelupaikkaa hakiessamme meille oli ennakkoon asetettu tavoite – onnistunut kesätyörekrytointiprojekti. Harjoittelun alkupuolella Milla ja Heli kouluttivat meitä aktiivisesti tarvittaviin järjestelmiin ja toimintatapoihin. Pääsimme oikolukemaan esihenkilöiden valmistelemia kesätyöpaikkailmoituksia ja viimeistelemään niitä.  

Avoimet kesätyöpaikkamme julkaistiin 17.1., jolloin keskityimme liki 200 työpaikan julkaisuun eri rekrytointikanavissa sekä markkinoimaan paikkoja sosiaalisen median alustoilla. Hakuaikana ja sen päätyttyä tuimme rekrytoivia esihenkilöitä mm. käymällä hakemuksia läpi ja esihaastattelemalla hakijoita suomeksi sekä englanniksi. Pääsimme myös suunnittelemaan ja järjestämään mm. ryhmähaastatteluja tuotannon tehtäviin. Lisäksi tehtävänkuvaamme on jakson aikana kuulunut laajasti erilaisiin tapahtumiin osallistumista ja niissä esiintymistä sekä niissä esitettävien materiaalien valmistelua. Lisäksi osallistuimme myös Konecranesin työntekijöiden valokuvausten koordinointiin mm. blogikirjoituksia varten. Päivittäisiin toimiimme on kuulunut myös aktiivinen viestintä hakijoiden, yhteistyötahojen ja esihenkilöiden kanssa.  

Mitä pidemmälle harjoittelua on edetty, sitä itsenäisemmin kaikki tehtävät ovat hoituneet. Vastuuta olemme saaneet juuri sen verran, kuin olemme halunneet ottaa. Olemme päässeet vastaamaan suurista kokonaisuuksista globaalin organisaation sisällä sekä päässeet näkemään laajasti myös oman vastuualueemme ulkopuolelle sijoittuvien tehtävien arkea. Harjoittelustamme onkin räätälöity juuri meidän kiinnostuksemme kohteisiin ja tavoitteisiin sopiva paketti.  
 

Tia
HR-harjoittelija Tia Konecranesin pääkonttorilla

 

Tia, mitä harjoittelusta on jäänyt käteen? 

Harjoitteluni aikana otin vastuulleni erityisesti tehtaiden tuotannon kesätyöntekijöiden rekrytointiprosessin yhdessä Helin kanssa. Kevään aikana tein tiivistä yhteistyötä useiden tehtaan operatiivisista toiminnoista vastaavien esihenkilöiden kanssa. Kun katson taaksepäin harjoittelun alkupuolelle huomaan, että jo muutamassa kuukaudessa oma ammatillinen kehittymiseni on ollut huimaa ja olen oppinut paljon myös oman tehtävänkuvani ja opintojeni ulkopuolelle sijoittuvia asioita. Minuun ja osaamiseeni on harjoittelun ensimmäisestä päivästä luotettu sataprosenttisesti, ja tämän koen erityisen mielekkäänä tekijänä harjoittelussa. Apua on kuitenkin saanut aina nopeasti sitä pyydettäessä. 

Parhaiten harjoittelusta on jäänyt mieleeni etänä toteutettavien ryhmähaastattelujen suunnittelu ja organisointi, joista olin päävastuussa. Haastattelut sujuivat hienosti ja oli palkitsevaa, kun saimme myös hakijoilta positiivista palautetta haastatteluista. Yksi ikimuistoisimpia tilanteita oli, kun etänä järjestetyssä opiskelijatapahtumassa tekniikka petti, jonka vuoksi esiinnyin yksin sadoille ihmisille kertoen Konecranesin liiketoiminnasta ja kesätyömahdollisuuksista ilman esivalmistautumista. Tapahtuma oli kaikesta huolimatta onnistunut ja onnistuimme kääntämään jännittävän tilanteen voitoksemme.

On ollut hienoa huomata, miten olen pystynyt yhdistämään opintojani ja aikaisempaa osaamistani juuri tähän tehtävään sekä miten onnistumisista ja hyvästä työstä palkitaan. 

Tian työsuhde HR-tiimissä jatkui onnistuneen harjoittelujakson päätyttyä ja tätä nykyä hän työskentelee kiinteänä osana tiimiä. Kiinnostaisiko sinua liittyä laajaan ja yhteisölliseen joukkoomme ja saada jalansijaa kansainvälisen yrityksen toiminnoissa? Käy tutustumassa  uramahdollisuuksiimme täällä